Tarvitaan yhteisymmärrystä vihreän siirtymän tilannekuvasta

Suomen Akatemian rahoittamassa Gyroscope-projektissa käytetään sidosryhmiä osallistavia prosesseja, kuten työpajoja, joihin kutsutaan eri alan asiantuntijoita luomaan yhteistä pitkän tähtäimen tilannekuvaa merenkulun vihreälle siirtymälle. Yhteisen ymmärryksen ja tilannekuvan luominen on tärkeää, jotta voidaan paikantaa niitä tekijöitä, joista vihreän siirtymän kestävyys riippuu ja joihin on tarpeellista puuttua tai panostaa.

Tämän vuoden alussa järjestimme kaksi työpajaa Helsingissä. Työpajoihin kutsuttiin asiantuntijoita muun muassa korkeakouluista, yksityiseltä sektorilta, viranomaispuolelta, tutkimuslaitoksista ja järjestöistä. Tammikuussa pidetyssä ensimmäisessä työpajassa aiheena olivat vaihtoehtoiset polttoaineet. Työpajassa keskusteltiin siitä, mitä tulisi tapahtua, jotta vaihtoehtoiset polttoaineet voisivat toimia kestävänä osaratkaisuna vihreässä merilogistiikassa erityisesti Suomessa. Asiantuntijat keskustelivat sekä riskeistä että mahdollisuuksista, joita liittyy vaihtoehtoisten polttoaineiden tuotantoon, jakeluun ja käyttöön, kun huomioidaan kestävyyden kaikki kolme eri ulottuvuutta: talous, ympäristö ja yhteiskunta. Vaihtoehtoisista polttoaineista oli valittu keskusteluun biopolttoaineet, vihreä metanoli ja vihreä ammoniakki. Toisessa maaliskuussa järjestetyssä työpajassa aiheena oli vaihtoehtoisten polttoaineiden lisäksi talvimerenkulku. Tähän työpajaan oli kutsuttu ympäristöalan osaajia, ja työapajassa keskityttiin erityisesti ympäristönäkökulmaan, vaikka muistakin kestävyyden ulottuvuuksista oli lupa keskustella. Työpajojen keskustelujen pohjalta on tarkoituksena muodostaa kausaalisia systeemikuvia, jotka kuvaavat tärkeimpiä muuttujia ja niiden välisiä yhteyksiä. Tällainen kausaalimallinnus tukee sekä systeemisen ymmärryksen lisäämistä että riskien ja mahdollisuuksien tunnistamista.

Työapajaan osallistuneet asiantuntijat kokivat yhteisen ymmärryksen luomisen keskustelujen kautta eri alan asiantuntijoiden kesken tärkeäksi. He oppivat toisiltaan uutta, mutta toisaalta keskustelujen avulla havaittiin myös, miten monista asioista on vielä liian vähän tietoa. Kysymyksiä on monen asian osalta vielä enemmän kuin vastauksia. Erityisesti koko elinkaaren aikaisten kokonaisvaikutusten huomioiminen on työpajojen keskustelujen perusteella usein puutteellista. Vielä on siis työtä edessä tavoitellessamme merilogistiikan kestävää vihreää siirtymää, mutta Gyroscope-projektin osalta tähän haasteeseen on nyt tartuttu.

 

Teksti: Emilia Luoma

Visiirin loppuraportti julkaistu

Merikotka -tutkimuskeskuksen julkaisusarjan ensimmäinen suomenkielinen raportti on julkaistu. Visiiri-projektin tutkijat Patrik Kauppi (Merikotka), Emilia Luoma (Merikotka) ja Elina Multanen (Finnhub ry) kirjoittivat projektin tuloksista yhteisraportin: Toimialarajat ylittävä yhteistyö- ja innovaatioalusta tukena logistiikkasektorin vihreässä siirtymässä. (Liitteet löytyvät täältä: Visiiri_liitteet)

Julkaisussa todetaan, että logistiikka-ala on murroskohdassa, jossa jokaisen yrityksen tulee muuttua ja sopeutua parhaansa mukaan, jos se haluaa pärjätä muuttuneessa toimin­taympäristössä. Projektin tulosten perusteella erityisesti pienet logistiikka-alan yritykset tarvit­sevat tukea ja yhteistyön lisäämistä pärjätäkseen myös tulevaisuudessa. Lisäksi alu­eellisella yhteistyöllä ja jopa eri alojen yritysten yhteistyön tiivistämisellä voitaisiin saavuttaa sellaisia etuja, joita ei muuten saavuteta. Yhtenä ratkaisuna julkaisussa esitetään logistiikka-, digi- ja kiertotalousalan yhteistä yhteistyö- ja inno­vaatioalustaa, jolle projektin tulosten perusteella olisi kysyntää. Lisäksi julkaisussa esitetään tiekartta mahdollisen yhteistyö- ja innovaatioalustan kehittämiseen ja käyttöönottoon.

Tutkimus rahoitettiin osana Euroopan unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia; koheesiota ja Euroopan alueita tukevalla REACT-EU elpymistuella.

 

Teksti: Emilia Luoma

Vihreän siirtymän yhteistyö- ja innovaatioalustaa koskeva kysely

Onko logistiikan alalla mielestäsi tarvetta yhteistyön lisäämiselle? Voisiko jonkinlainen eri alojen toimijoita yhdistävä yhteistyö- ja innovaatioalusta auttaa logistiikkasektoria ratkaisemaan erityisesti vihreään siirtymään liittyviä haasteita?

Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimusyhdistys ry ja Finnhub ry pyrkivät VISIIRI-projektissa selvittämään logistiikkasektorin kohtaamia haasteita vihreän siirtymän toteuttamisessa sekä tarkastelemaan digi- ja kiertotaloussektorin yritysten osaamisen hyödyntämistä ongelmien ratkaisemiseksi.

Jos edustat logistiikka-, digi- tai kiertotaloussektorin yritystä, vastaathan muutamaan aiheeseen liittyvään kysymykseen täällä:

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSc1HI-cLLCzoxxsZyC6cULSbTs-8wDtLWmb3Xj7GQaVzKqwvw/viewform?usp=sharing

Vastaamiseen ei mene kauan (5 min) ja vastauksenne ovat meille erittäin tärkeitä!